---------- Forwarded message ----------
Date: Wed, 25 Feb 1998 15:23:56 +0200 (EET)
From: Heikki Kortti <[email protected]>
To: [email protected]
Eilen opin mitä koti on. Koti on paikka, jonka tuntee omakseen. Olin
käymässä kuukauden poissaolon jälkeen pohjoisen valkeassa kaupungissa, ja
poislähdön yhteydessä minut valtasi koti-ikävä, jollaista en ole
tottunut tuntemaan. Tajusin mikä minulle on koti, mutta myös mitä ovat
hyvät ystävät. Ihan kuin en olisi ennen tajunnut.
Joillekin koti on paikka, joillekin koti on paikkojen välissä oleva tila.
Olipa koti paikka tai tila, sen tuntee omakseen. Mietin, oliko Henkan
kirjoittama nykyhetki paikkojen välissä hänen koti-tilansa; mietin
nomadeja. Nomadien koti on mielentila, ei fyysinen paikka. Huomasin
bussissa Oulusta lentokentälle olevani ei-nomadi.
Helsinki on minulle vieras kaupunki, täynnä vieraita ihmisiä, outoja ääniä
ja kirkkaita valoja. Oulu on pehmeä, luminen mutta tuulinenkin,
orgaaninen, täynnä kasvoja. Pelkistetyn kaunis paikka, jossa taivas on
lähempänä kuin etelässä, lähes kosketeltavan lähellä. Uskon että ajan
myötä jotkut muut paikatkin saattavat tulla kotoisemmiksi, mutta kotia ne
tuskin tulevat korvaamaan.
On yleisesti tiedossa etten ole syntyjäni oululainen, vaikka siellä
sairaalan hoteissa synnyinkin. Utajärvi ja Juorkuna ovat paikkoja, joissa
on hyvä olla ja joissa olen viettänyt suurimman osan lapsuuttani, mutta
jotenkin ei niistä kodiksi ole. Minusta ihmisten takia. Rakkaat vanhemmat
eivät riitä seuraksi (tylyä mutta totta), kun kaikki lapsuudenystävät ovat
häipyneet suurempiin maalikyliin tai ainakin kauas.
Lapsena vietin kuitenkin tarpeeksi aikaa Oulussa, äidin puolen sukulaisten
luona. Opin tuntemaan kaupungin eri osat, etenkin keskustan mutta myös
muutaman eri lähiöalueen. Opin rakastamaan Oulun kesäistä aurinkoa, jota
nyt tänä vuodenaikana täällä melkein epäilen ylikullatuksi, olemattomaksi
lapsuudenmuistikuvaksi, vaikka sydämeni tietääkin toisin.
Siinä vaiheessa, kun oppii kääntymään kaupungissa kadunkulmista oikein,
erehtymättä, pelkän vaiston varassa, ajattelematta, kaupunki muuttuu
jollain perustavalla tavalla. Kaupungista tulee läpinäkyvä, sen sisukset
kääntyvät ympäri ja tulevat näkyville uudella tavalla. Paikka menettää
pelottavuutensa, outoutensa, ja tilalle tulee pienten yksityiskohtien
havainnointi. _Ihmiset_ tulevat esiin kivestä. Joskus, kun haluaa löytää
uuden puolen kotikaupungistaan, voi ottaa suurennuslasin alle uuden,
tutkimattoman aspektin ja keskittyä sen tarkastelemiseen. Aina löytyy
tuntemattomiakin koloja, vaikka tuntisi paikan miten hyvin tahansa.
Kaupungissa navigointi on jotain mitä olen miettinyt paljon. Missä
sanotaan että kaupungissa pitää kulkea ennaltamäärättyjä polkuja pitkin?
(Autojen vauhdissa ja ruuhkan musertavuudessa se sanotaan, pieni
jalankulkija.) Yöllä autiossa kaupungissa, Oulussa, on hauska kulkea
ristiin ajoratojen yli, pyöriä kävellessään ja väistellä autoja
kuuntelemalla. Helsingissä tai muualla yölläkin autot estävät polkujen
valitsemisen.
Yksi suosikkitarinoistani on Larry Wallin kertomus siitä, kuinka
Kalifornian yliopiston Irvinen kampuksella oli rakennusvuonna dumpattu
vain rakennukset kehiin ja jätetty tekemättä kaikki kevyen liikenteen
väylät. Seuraavana vuonna jalkakäytävät ja pyörätiet oli tehty sinne,
missä ruohikkoon oli muodostunut polku. Eipä paljon luonnollisempaa ja
toimivampaa ratkaisua voi keksiä, vai mitä? Voi että kun kotikaupungitkin
olisi tehty samalla tavalla. (Kävelykadut ovat kivoja.)
Kotipaikkani on siis Oulu, siksi kun osaan ohjata kulkuani siellä
ajattelematta. Paikka on paikka, vaikka voissa paistaisi -- joten mikä
sitten on tila? Kotitila? Tilat, jotka tunnen omakseni, ovat verkossa.
Kotini verkossa ovat tiloja, jotka tunnen omakseni.
Pidän sellaisista servereistä, jotka tunnen kuin omat taskuni. Tiedän
missä kohtaa hakemistopuuta kääntyä vasemmalle, tiedän missä kohtaa
verkkoa pitää varani kovan liikenteen väijyessä nurkan takana. Omimmissa
paikoissa ei tarvitse enää edes miettiä tekemisiään, kaikki on
automaattista ja toimivaa kuin kotikaupungissa käveleminen. Voi keskittyä
sisältöön, ei itse liikkumisen pintarakenteeseen -- aivan kuten tutussa
paikassa voi keskittyä ihmisiin, miettimisiin ja muihin asioihin
navigoinnin sijasta. Jos haluaa tutkia jotain uutta, voi asentaa sen
kotiin ja analysoida, tarkastella ja iteroida sen ympärillä sydämensä
kyllyydestä. Kotiin voi tuoda kaikkea uutta, kotia voi kehittää.
Eniten omakseni tunnen pienen mutta tutun birdy22.utaj.fi:n, josta ei
monia tutkimattomia kadunkulmia enää löydy. Siellä tykkään asustaa päivät,
siellä ohjelmat toimivat kuten haluan, siellä konfiguraationi ovat
huippuunsa optimoidut. Birdyllä ei tarvitse miettiä tekojaan, siellä voi
toimia ilman ajatusta. Zenmäistä?
Zeus.utanet.fi on muka jumala, vaikka oikeasti onkin yhtä pieni ja tehoton
kuin muutkin. Siellä voin käydä olemassa, vierailla, mutten jää asumaan
jos vain tie kotiin on sopivasti auki eikä liian ruuhkainen. On muitakin
tiloja joissa on hyvä vierailla: Oulun yliopiston opiskelijakoneet,
Helsingin kaupunginkirjaston pääpalvelimet sekä muutamat muut salatut
paikat, joista ei tarvitse kertoa kenellekään erityisemmin.
Funkis.lib.hel.fi:tä koitan kovasti tutkia ja kotoistaa, mutta epäilen
että se tuntuu asunnoltani Malmilla, joka on kotoisuudestaan huolimatta
kuitenkin strangely displaced, aivan kuten minä täällä nyt jo tutuksi
muttei kodiksi tulleessa kaupungissa. Äsken ajattelin onko kotoisuus
haluamisesta kiinni (onhan se) vai muuttuuko paikkojen havaitseminen
jotenkin olennaisesti kunhan niihin tottuu (muuttuuhan se). Tutut paikat
eivät kuitenkaan välttämättä aina kehity kodeiksi, tuskin koskaan
varsinkin jos koti on jo olemassa. Mikä korvaisi kodit, jos ne ovat hyviä?
Pakkomuutto, hätähäätö tai pakolaisuus, todennäköisesti. Onneksi on
olemassa monia kotikoneita, joissa on kiva olla irrottautuneena kodin
verkostoituneesta ilmapiiristä, joissa voi tutkia asiayhteydestään
irrotettuja asioita ja luoda kaikenlaista uutta. Välillä voi piipahtaa
kammiostaan hakemaan lisämateriaalia ja viemään ulos tutkimustuloksia ja
raportteja, mutta aina voi sulkea huoneensa oven sievästi ja pitää
ulkomaailman loitolla. Pitää itsellään oman tilan, jonne muut eivät
pääse, aivan kuin murrosikäinen telkeää huoneensa oven uhmakkaasti.
Mikä koti on? Paikka tai tila, jonka tuntee omakseen? Mikä oma huone on?
Tila, jonka saa eristettyä mietiskelyä varten. Ketä ystävät ovat? Ihmisiä,
joihin voi luottaa ja jotka tuntevat toisensa hyvin, optimissaan paremmin
kuin itsensä. Kuka rakastettu on? Ihminen, johon luottaa enemmän kuin
itseensä, mutta jota ei välttämättä tunne niin hyvin.
Mikä muu netti on kuin paikka, tila ja aika, jossa ei ole paikkaa, tilaa
tai aikaa? Mikä muu netti on kuin koti, ja miksi siitä jotkut haluavat
tehdä jotenkin muunlaisen, tarpeettoman ihmeellisen? Netti on toinen
koti, luonnollisen tuttu eikä siitä muuksi muutu. Aina siitä uusia
puolia kuitenkin löytyy, kuten hyvästä kodista pitääkin. Kodista ei voi
pitää isoa ääntä eikä sitä halua analysoida, esittää sen olevan suurempi
ja erikoisempi kuin se on.
(Radiossa Aphex Twinin taltiointi Roskildestä viime kesältä, musiikki joka
tuntuu kodilta, omalta ja hyvältä, mutta jännittävältä -- turvalliselta
mutta tutkittavalta.)
* Heikki *