Seurasin amerikkalaista turistiryhmää, pummilla opastusta kuunnellen ja
englanninkielisiä termejä mieleen painaen, pitkin polkuja talosta taloon.
Näimme papin laajan pirtin, metsäläisten vaivaisia mökkejä ja talonpoikain
suuren kartanon. Niin, tällä kertaa kristillisyydellekin oli sijansa, kun
kauniissa puukirkossa vietettiin idylliset häät. Tuulimylly seisoi
kalliolla, lampaat määkivät aitauksesaan ja metsikkö oli täynnä kisailevia
oravia! Kierroksesta uupuneena sain levätä hetken sammalmättäillä
loikoillen, taivaan pilviä ja romanttisen nuorenparin eväsretkeä hymysuin
seuraten.
Olen usein unelmoinut kodista, yhteisöstä. Useimmissa kuvissa se on kai
ollut jotain rauhaisan rehevän lehtometsän (Robin Hood, fantasia-genren
haltijat), eloisan kaupunkikommuunin (Isonkadun looshi, L16),
teknologiakylän (Oulu, Malesian Cyberjaya) ja munkkiluostarin (Valamo)
välimaastossa. Tänään käydessäni vihdoin ensimmäistä kertaa Seurasaaressa
näin ehkä minulle parhaat ulkoiset puitteet - perinteisen suomalaisen puu-
ja käsityötaidon vaikuttavia näytteitä koottuna kaikkialta maasta
monipuoliseksi, luonnon kehdossa uinuvaksi kyläksi. Voisiko jotenkin,
joskus, jossain tuollainen elää ja netata? En tiedä, haaveilu on
kuitenkin hauskaa.
Ulkomailla en ole vain itseni, vaan myös kotini. Siellä tuntuu tärkeältä
tietää, mistä tulee, mitä on. Nyt olen suomalaisempi, siis onnellisempi
kuin koskaan.
+ an + ~ ~ : (t . !